Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Lapin taikaa ja Luonnon voimaa taidenäyttely

Kuva
Lapin taikaa ja Luonnon voimaa näyttely sisältää taulujani, valokuviani, sekä Luonnosta löydettyjä aarteita. Se on matka Oulusta Inariin. Se on kunnian osoitus Pohjoisen luonnolle. Lapin luonnossa on jotain pyhän mystistä ja voimauttavaa, jota haluan jakaa näyttelyn kautta muillekkin. Näyttely kestää 11.12.2019-2.1.2020 Oulun kaupungin kirjastossa. Tammikuun se on Utajärven kirjastossa. 
Lajittelin näyttelyn neljän vuodenajan mukaan: talvi, kevät, kesä, syksy. Ensimmäiseen vitriiniin tulivat valokuvani. Tein ne kollaasiksi, koska kuvia oli paljon ja ne olisivat vieneet yksittäisinä kuvina paljon tilaa. Kuvat ovat kauniita muistoja eri paikoista; Koitelista sinisenä talvipäivänä, Angelista jäiden sulaessa, Värtön rannalta voikukkien kukkiessa ja Hartaanselältä syksyisenä kuutamo-aamuna.

Tauluja olen maalannut parin vuoden sisällä Limingan taidekoululla, kotonani Oulussa sekä mökilläni Inarissa. Ne ovat maisema aiheisia akryyli maalauksia. Nekin on jaoteltu vuodenaikojen mukaan. Ensimm…

Ongella Pyhäjärvellä

Kuva

Mustikassa Angelissa

Kuva

Terttu Jurvakaisen taidenäyttelyssä

Kuva
Värien hehkua





Lappi, sääsket ja makkaranpaisto

Kuva
Makkaranpaistoa ja sääskien karkoitusta Inarissa








Saamelaisten Pyhä paikka

Kuva
Matka Ukonsaarelle








Lapin kivet

Kuva
Kivien kertomaa
Kivet ovat kiehtovia. Varsinkin Lapissa kivet ovat erityisen kauniita. Tuntuu kuin niiden pintoihin muodostuneilla kuvilla olisi ihan oma salainen tarinansa kerrottavaksi meille ihmisille. Mitä kauemmin niitä tuijottaa, sitä enemmän ne alkavat elää. 





Talvipäivä Koitelissa

Kuva
Ihailen usein puiden runkoja. Lepän harmaa-oranssi väritys on mielestäni erityisen kaunis. Tällä lepällä oli vielä huikea, jäinen huntu kaarnansa päällä. Mietin, miten moninaisia luonnon taideteokset ovat, ja kuinka samat asiat lumoavat kerta toisensa jälkeen. Pohdin, mikä ihmisen luoma viehättää samalla tavoin, kerta toisensa jälkeen, vuodesta toiseen. En keksinyt sellaista. Luojan luomuksissa on enemmän pysyvyyttä, ihmisten kertakäyttöisyyttä. 

Puiden latvat ovat kiehtovia. Koitelissa on paljon erityisen suuria, vanhoja puita. Ne kurkottavat itsevarmasti kohti taivaan sineä. Tunnen niiden läheisyydessä puhdasta, voimakasta energiaa, elämänkokemusta, jota vain vanhat viisaat voivat jakaa. Sitä haluan itselleni. Noista puista, vanhoista ihmisistä. Edesmenneistäkin. Ehkä isovanhempieni sielut ovatkin noissa, vanhoissa puissa.

Auringon säteet siivilöityvät kauniisti puiden runkojen lomitse, pidentävät varjoja hetki hetkeltä. On aika lähteä kotiin, jättää Koiteli haikein mielin. Tiedän …