Terttu Jurvakaisen taidenäyttelyssä

Värien hehkua

Olen aina pitänyt Terttu Jurvakaisen taiteesta. Hänen värikylläiset öljyväri-maalauksensa ovet puhutelleet minua vuodesta toiseen, ja useana kesänä olenkin vieraillut Tertun taidegalleeriassa Muhoksella, 35 km päässä Oulusta. Tämän taiteilijan tauluissa on abstraktisuutta ja esittävyyttä sekaisin. Mitä kauemmin niitä katsoo, sitä enemmän niistä löytyy eri ulottuvuuksia ja hahmoja. Jokainen näkee ne omalla tavallaan. Taulut syttyvät elämään. Tauluissa on sielu. 

Terttu Jurvakaisen omien taulujen lisäksi tiloissa on mm. grafiikkaa, veistoksia ja lasitöitä vierailevilta taiteilijoilta. Tilat ovat avarat ja luonnonvaloa tulvii sisään suurista ikkunoista, joita tuntuu olevan kaikkialla. Oman lisänsä rauhaisaan tunnelmaan tuo glassinen musiikki ja veden solina. Onpa tilassa flyygelikin. Taiteen katselun lomassa voi juoda kupin kahvia ja nauttia kakkupalan. Nämä kuuluvat pääsylipun hintaan. 

Entiten minua puhuttelee teos nimeltä Aavistus keväästä. Se tumman sininen taulu, josta tulee välittömästi mieleen Lapin kaamos. Aika jolloin aurinko pysyy taivaanrannan alapuolella ja päivän kirkkaimpanakin hetkenä vain kajastus valosta hieman vaalentaa tummaa sineä. Yön taivaalla loistavat vihreät revontulet. Keväästä voi vain haaveilla. Mutta odotus palkitaan, onnellinen on tuo päivä kun aurinko ensimmäisen kerran näyttäytyy jälleen. Muistan tuon taianomaisen hetken Inarista viime talvelta, kuinka kaunis hehkuvan oranssi aurinko olikaan. 

Taide elämys Terttu Jurvakaisen galleriassa on ehdottomasti kokemuksen arvoinen. Talossa ja sen puutarhassa henkii japanilaistyyppinen minimalistisuus ja rauha. Kokonaisyydessaan paikka hellii kaikkia aisteja. Ja itse taiteilijan tapaaminen on myös mielenkiintoista: mustiin pukeutunut, tumma, hoikka nainen pujahtaa käymään senän takana kotonaan, kunnes tulee taas myömään lippuja ja kahvionsa antimia. Taulujaan taiteilija ei halua selittää, niin, jokainenhan näkee ne omalla tavallaan. Talveksi Terttu Jurvakainen vetäytyy yksinäisyyteensä, maalaamaan ja haaveilemaan seuraavan kesän näyttelystä. Monitoiminainen.

Tämän kesän Terttu Jurvakaisen näyttelyssä voi käydä vielä ke-su, klo 12-17, 25.8 asti. Suosittelen.

Mikä taidekokemus on puhutellut sinua tänä kesänä? 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lapin taikaa ja Luonnon voimaa taidenäyttely

Kuva
Idea taidenäyttelyn pitämisestä syntyi viime talvena, kun huomasin Oulun kaupungin kirjastolla haun seuraavan talven näyttelyistä. Hetken intuitiosta tein haun, oihan minulla paljon materiaalia, jota en ollut vielä hyödyntänyt missään. Ilokseni minut hyväksyttiin näyttelyn järjestäjäksi. Alkoi suunnittelu, miten näyttelyn toteuttaisin.  Lapin taikaa ja Luonnon voimaa näyttely sisältää taulujani, valokuviani, sekä Luonnosta löydettyjä aarteita. Se on matka Oulusta Inariin. Se on kunnian osoitus Pohjoisen luonnolle. Lapin luonnossa on jotain pyhän mystistä ja voimauttavaa, jota haluan jakaa näyttelyn kautta muillekkin. Näyttely kestää 11.12.2019-2.1.2020 Oulun kaupungin kirjastossa. Tammikuun se on Utajärven kirjastossa.  Lajittelin näyttelyn neljän vuodenajan mukaan: talvi, kevät, kesä, syksy. Ensimmäiseen vitriiniin tulivat valokuvani. Tein ne kollaasiksi, koska kuvia oli paljon ja ne olisivat vieneet yksittäisinä kuvina paljon tilaa. Kuvat ovat kauniita muistoja eri paikoi
Lue lisää

Pilkillä

Kuva
Talviaamu Angelissa aukesi puolipilvisenä. Päätin lähteä pilkille läheiselle Pyhäjärvelle. Onneksi sinne oli tehty jälki moottorikelkalla, sillä polun sivulle astuessa paljastui totuus lumen tilasta, sitä oli haaruksiin saakka ja se oli märän sohjoista. Alhaalla rannassa odottikin tuttu tunturi ja sen kyljessä oleva järvi sekä joen suisto. Vesistö oli jo puolisula. Oli tiedettävä mihin astui. Tein muutamia reikiä poralla joelle niihin kohtiin, missä ei ollut vielä sulaa. Vaikka jää oli jo pehmeää, reijän saaminen oli työsevää hommaa. Olin kuullut paikallisilta kalamiehiltä, että tästä jokisuistosta sai keväällä saaliikseen kutemaan noussutta siikaa. Tosin epäilin, että ajankohta taisi olla hieman aikainen siihen hommaan.  Pilkkivapoja uistimineen löytyi vanhasta navetasta peräti neljä, eli oli tällä joella ja järvellä kalastettu aiemminkin entisten mökin omistajien toimesta. Kaupungista olin tuonut keinotekoisia matoja syötiksi koukkuun. Matojen haju oli kyllä yhtä kuvottava
Lue lisää

Talvipäivä Koitelissa

Kuva
 Koiteli on ollut minulle tuttu paikka jo lapsesta saakka Opin siellä myös uimaan. Koiteli on vain puolen tunnin ajomatkan päässä Oulusta, joten sinne on helppo piipahtaa. Riipusillat yhdistävät koskien ja kallioiden ympäröimiä, viihtyisiä saaria. Joka vuodenaika antaa paikalle oman ainutlaatuisen leimansa. Koitelissa on paljon puiden muodostamia portteja,  tuntuukin kuin astuisi toiseen maailmaan, maailmaan, jossa on helppo ajatella.  Koski ei koskaan nuku, ei edes talvella. Vaikka sen äänessä on elämänvoimaa, se myös rauhoittaa. Toiminta ja lepo. Niiden välillä myös itse tasapainoittelen. Usein touhuan niin paljon, että väsähdän sitten täysin, ja menee aikaa, ennen kun saan uudelleen tekemisen meiningistä kiinni. Saatan haukkua itseäni laiskaksi. Kumpa osaisin tuolloin olla armollisesmpi itselle, molempia tarvitaan, toimintaa ja lepoa.   Koitelissa on myös nuotiopaikkoja. Lämpöä tarvitaankin, sillä paikassa on aina kylmä. Veden läheisyys kostuttaa ilman, tehd
Lue lisää