Lapintaikaa ja Luonnonvoimaa

Värien hehkua Olen aina pitänyt Terttu Jurvakaisen taiteesta. Hänen värikylläiset öljyväri-maalauksensa ovet puhutelleet minua vuodesta toiseen, ja useana kesänä olenkin vieraillut Tertun taidegalleeriassa Muhoksella, 35 km päässä Oulusta. Tämän taiteilijan tauluissa on abstraktisuutta ja esittävyyttä sekaisin. Mitä kauemmin niitä katsoo, sitä enemmän niistä löytyy eri ulottuvuuksia ja hahmoja. Jokainen näkee ne omalla tavallaan. Taulut syttyvät elämään. Tauluissa on sielu.  Terttu Jurvakaisen omien taulujen lisäksi tiloissa on mm. grafiikkaa, veistoksia ja lasitöitä vierailevilta taiteilijoilta. Tilat ovat avarat ja luonnonvaloa tulvii sisään suurista ikkunoista, joita tuntuu olevan kaikkialla. Oman lisänsä rauhaisaan tunnelmaan tuo glassinen musiikki ja veden solina. Onpa tilassa flyygelikin. Taiteen katselun lomassa voi juoda kupin kahvia ja nauttia kakkupalan. Nämä kuuluvat pääsylipun hintaan.  Entiten minua puhuttelee teos nimeltä Aavistus keväästä. Se tumman sinine

Makkaranpaistoa ja sääskien karkoitusta Inarissa Makkaranpaisto Inarissa osottautui yllättävän haasteelliseksi tehtäväksi. Sääskiä oli nimittäin vielä heinäkuun lopussakin todella paljon. Oululaisella, kaupunkilaisella ihmisellä ulos ei ollut mitään asiaa ilman kunnon sääskihattua ja paksuja vaatteita. Paikallisten poromiesten mukaan sääskiä ei edes ollut paljoa, oli ollut enemmänkin. Niin, ainoa paikka muuten, missä saattoi nauttia auringonpaisteesta ilman sääskiä, oli aava järvi, vene vaan sinne ja ankkuri pohjaan.  Päälaella kävi kauhea kuhina ja ininä. Jo kymmenen kertaa kymmenen sentin alueella laskin olevan parikymmentä sääskeä. Tuntui, että ne menivät läpi vaatteista, ja pujottautuivat pistämään pienemmästäkin raosta. Ihoa kutitti jo aiemmat sääskien syömät. Kutitti, vaikka olin laittanut ihoa rauhoittavaa voidetta. Veriläiskiä ja lintattuja sääskenraatoja löytyi vaatteista sieltä täältä. Olo ei ollut kovinkaan hehkeä.  En suosinut sääskimyrkkyä yleensä, kun se oli

Matka Ukonsaarelle Matka Inarinjärven Ukonsaarelle oli ehdottomasti kokemuksen arvoinen. Saari on inarinsaamelaisille pyhä paikka, seita, jossa on aikoinaan palvottu miespuolista Jumalaa Ukkoa, Äijihiä. Mantereen puolella on puolestaan ollut Akku, naispuolinen Jumala. Vain miehet ovat päässeet tuolle Ukonsaarelle, naiset Akku-saarelle. Ukonsaari on 30 metriä korkea, sen huipulle pääsee nykyisin portaita pitkin.  Saaren päälle kiivetessä mielikuvitus laukkaa entiseen aikaan. Voin vain kuvitella miten jännittävää on ollut venematka Ukonsaarelle suuren Inarinjärven poikki, 11 kilometrin päähän mantereesta. Kuinka sää on voinut muuttua hetkessä. Ja miten jännitävää on ollut astua saarelle, mennä sen onkaloihin, joissa uhrimenoja on pidetty. Jumalaa on lepytetty eri keinoin: eläinten luilla, sarvilla, kalapäillä jne. Poromiehet, peuranpyytäjät ja kalastajat ovat kukin tuoneet omat uhrilahjansa. Uhrilahjoja on löytynyt saaren luolista, vanhimmat niistä on arvioitu olevan jopa