Saavuin tapaninpäivän iltana Angeliin. Yö oli pilkkopimeä, niin pimeää en ollut ikinä ennen nähnyt. Seuraavana aamupäivänä lähdimme kävelemään metsätietä tutulle lammelle. Pakkasta oli sopivasti viidentoista asteen tienoilla. Lunta ei ollut vielä kymmentäsenttiä enempää, mutta maaston mäkisyys tuntui raskaalta kävellä, vaatetta oli ilmiselvästi liikaa. Päivän kirkkain hetki oli puolenpäivän ja kahden välissä. Aurinkoa ei todellakaan näkynyt kaamosaikaan, mutta taivas kaunis, värjäytyen sinisen ja violetin eri sävyistä. Makoilimme lumessa katsellen puun latvoja. Oli aivan hiljaista. Mieli tyhjeni huolista, sen täytti syvä rauha. Vain tämä hetki. Olin kiitollinen, että sain olla siinä. Kävelyretken jälkeen laskeuduimme mäkeä alas rantaan. Kodan puut töököttivät pystyssä tutuilla paikoillaan, niiden päälle on tarkoitus laittaa kangas suven tultua. Nuotion sytyttäminen kosteista puista vaati taitoa; on vuoltava puukolla puu lastuille, jotta tuli saa tarttumapintaa ja puhalletta
Kommentit
Lähetä kommentti