Lappi, sääsket ja makkaranpaisto

Makkaranpaistoa ja sääskien karkoitusta Inarissa

Makkaranpaisto Inarissa osottautui yllättävän haasteelliseksi tehtäväksi. Sääskiä oli nimittäin vielä heinäkuun lopussakin todella paljon. Oululaisella, kaupunkilaisella ihmisellä ulos ei ollut mitään asiaa ilman kunnon sääskihattua ja paksuja vaatteita. Paikallisten poromiesten mukaan sääskiä ei edes ollut paljoa, oli ollut enemmänkin. Niin, ainoa paikka muuten, missä saattoi nauttia auringonpaisteesta ilman sääskiä, oli aava järvi, vene vaan sinne ja ankkuri pohjaan. 

Päälaella kävi kauhea kuhina ja ininä. Jo kymmenen kertaa kymmenen sentin alueella laskin olevan parikymmentä sääskeä. Tuntui, että ne menivät läpi vaatteista, ja pujottautuivat pistämään pienemmästäkin raosta. Ihoa kutitti jo aiemmat sääskien syömät. Kutitti, vaikka olin laittanut ihoa rauhoittavaa voidetta. Veriläiskiä ja lintattuja sääskenraatoja löytyi vaatteista sieltä täältä. Olo ei ollut kovinkaan hehkeä. 

En suosinut sääskimyrkkyä yleensä, kun se oli myrkkyä, mutta nyt oli pakko. Oli lasten ja aikuisten mallia. Suihkutin reilun annoksen joka puolelle. Lapin sääskin nuo aineet eivät tehonneet, ei, ei sitten yhtään. Haisi vaan pahalle. Myrkyistä ei siis mitään apua, sääskiä oli siedettävä, keskityttävä muuhun. Helpommin sanottu kuin tehty. Säälin todellakin poroja ja muita metsän-eläimiä, jotka eivät päässeet sääskiä pakoon sisälle, kuuten me ihmiset. 

Sääskikierrukka oli yksi toivo. Tuli vaan palamaan kuin suitsukkeeseen, ja leijaileva arominen savu karkoittaisi sääsket tiehensä. Niinhän sitä luulisi. Sääskikierrukka oli myös yhtä tehoton kuin sääskimyrkky. Voi surkeus. Olisi kai ostettava seuraavaksi sähkökarkoitin. Mietin, että jos sähkökarkoitin olisi tehokas, miten saataisiin sellainen myös pienille poron vasoille. Olin kuullut poromiehiltä, että sääsket saattoivat syödä vasojen silmät niin pahasti, että ne sokeituivat, eivät selvinneet luonnossa ja kuolivat. 

Ken leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön. Makkaraa kun oltiin tultu paistamaan, en antanut periksi. Paistaisin makkarat hinnalla millä hyvänsä. Hanskat kädessä nuotiopuiden sytytys oli kömpelöä, mutta paljaat kädet saivat sääsket hulluiksi veren himosta. Jo muutaman piston jälkeen käsiä kutitti armottomasti. Tuntuipa Lapin sääskissä olevan tehoa, enemmän kuin Oulun sääskissä. Sääsket olivat ikäviä, todellakin, ajattelin. Sitten pääni yli lensi lintu kovaa sirkuttaen. Sillä oli pesä aitan räystään alla, ja poikaset tarvitsivat ruokaa. Sääskiä! Poikaset söivät sääskiä. 
Vihdoin makkarat paistuivat onnellisesti nuotiopaikan ritilän päällä. Saivatpahan muutaman maissinkin kaveriksi. Pikkuhiljaa nuotio savusi siihen malliin, että sääsket hieman vähenivät. Lopullisen pelastuksen toi yllättäen tuuli, luonnon oma keino. Sääsket eivät tuulesta pitäneet, tai ehkä ne eivät haistaneet ihmisen veren hajua. Mutta kun tuuli, paleli, ja oli lisättävä vaatetta, Tuulessa oli puolensa. Nautin lopulta tuulesta, tulen rätinästä ja hiljaisuudesta, järven takana siintävistä tuntureista. Ja siitä että kohta saisin syödä makkaran, ehkä ilman hanskoja.

Muuten. Tuon olin huomannut Inarissa ennenkin, luonnon ilmiöt, ne vaihtuivat hetkessä ja olivat voimalliset. Niitä kannatti seurailla, ja valita hommat sen mukaan. 

Luonto oli todellakin ihmeellinen. Sääsketkin, niistä oli haittaa ja hyötyä. Ja sääilmiöt, niistäkin oli haittaa ja  hyötyä. Miten sen nyt otti. Asiat eivät olleet mustavalkoisia. Mikä asia sinua on ärsyttänyt ensin, mutta sitten olet huomannut, että siinä on myös hyvät puolensa? 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lapin taikaa ja Luonnon voimaa taidenäyttely

Pilkillä

Talvipäivä Koitelissa