Lapin kivet



Kivien kertomaa

Kivet ovat kiehtovia. Varsinkin Lapissa kivet ovat erityisen kauniita. Tuntuu kuin niiden pintoihin muodostuneilla kuvilla olisi ihan oma salainen tarinansa kerrottavaksi meille ihmisille. Mitä kauemmin niitä tuijottaa, sitä enemmän ne alkavat elää. 

Tässä kuvassa näen kartan, suomalaisen maiseman, suon, suolammen. Sellainen on ihan lähelläni, Inarin mökillä. Rentoutumuspaikka, jossa on aivan hiljaista, jossa vain kuukkelit tulevat tervehtimään. Ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan kokeakseen rauhaa. Tämä blogi on kirjoitettu näistä maisemista.

Laskuvarjohyppääjä! Kuvassa silmiini näyttäytyy laskuvarjohyppääjä. Aikamoista tuntemattomaan hyppäämistä elämä välillä onkin. Itse vaihdoin kevään aikana sekä Oulun kotini että työpaikkani fyysistä olinpaikkaa. Blogiakaan en ehtinyt päivittää, nyt ahkeroidun siinä. 

Tässä kuvassa näen ilmiselvästi tähtiä. Lumitähtiä. Ne vievät välittömösti lapsuuteen. Istuin mummolan vintin portailla ja katselin ruutuikkunaan piirtyneitä huurteisia lumitähtiä, miten kauniita ja erilaisia niistä jokainen oli. Mummo sanoi, että sellainen on Jumala, ei luo kahta samanlaista. 

Entäs tämä! Kuvassa kiven pinta tuntuu olevan melkein tulessa, niin suuri sen energinen voima on. Oranssin hehku vie minut hetkeksi kaukomaille Afrikkaan, nuoruusajan muistoon, jossa matkustin läpi kuuman paahtavan Saharan aavikon. Tuo sama hehku, sisäinen palo, elämän nälkä, vie kohti uusia elämänkokemuksia. Rauhoittumisen ja sisäänpäin kääntymisen vastavoimaksi tarvitaan toiminnallisuutta ja ulospäin suuntautumista. On luotettava, että elämää kantaa, läpi koko tien.

Tasapaino. Se on sana, joka ensimmäisenä tulee mieleeni tästä säyseän oranssin värisestä kivestä. Pienet ruskean ja harmaan sävyiset pilkut tekevät oranssiin kiveen elävyyttä, mutta ovat niin sopivan hillittyn värisiä ja kokoisia, että niiden päältä on helppo hypähdellä pinnalta toiselle. Tuota tasapainoa toivon itselleni, niin sisäisessä kuin ulkoisessa maailmassa. Joustavuutta ja helppoutta kulkea eri tunteiden ja osa-alueiden välillä. Virtausta.


Tässä kuvassa kivenpinta onkin aivan violetin sävyinen, kasvaen vihertävän ruskeaa sammalta. Kasvaapa pieni vihreä länttikin kaiken muun kauniin keskellä. Se on samaa ainetta kun kaikki muukin, mutta kiinnittää huomion erilaisella värityksellään. Samaa tunnetta meistä kai jokainen ihminenkin kantaa, erilaisuutta, yksinäisyyttäkin. Mutta kuitenkin olemme yhtä. 

Tämä kuva puhuttelee ja koskettaa minua eniten. Siinä on kivi, joka on keskellä pientä suolampea. Näen kivessä ensin kukan, sitten kohdussa kasvavan sikiön, lopuksi maapallon. Näen koko ihmisen elämän, kuoleman, luonnon kiertokulun. Että kaikki ovat yhtä, ja pyhää, eikä tuo kierto koskaan pääty.

Lapin kivet-blogini alkaa ja päättyy suolammelle. Mitä nämä kivien pinnassa olevat kuvat sinulle kertovat, mitä tunteita herättävät? Jokainen näkee ne omalla tavallaan, ja juuri miten pitääkin. Pyrin päivittämään blogiani n. kahden viikon välein. Kiitos Sinulle mielenkiinnosta! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lapin taikaa ja Luonnon voimaa taidenäyttely

Pilkillä

Talvipäivä Koitelissa