Lapintaikaa ja Luonnonvoimaa

Korona ja kaupunki tuntuu ahdistavalta. On pakko päästä pois, hetkeksi, hengähtämään Inarin erämaahan, Angeliin. Sitä se onkin. Lepoa, hiljaista lepoa. Ei ihmisiä missään. Luonto ja vanhat rakennukset elavät kuten ennenkin. Ei tietoakaan maailmaa mullistaneesta ilmiöstä. Tunnen olevani turvassa. Pyhäjärvi aukenee kauniin lumisena huhtikuun auringossa. Sen takana kohoavat tunturit. Jossain siellä takana on myös Muotka tunturin erämaa, luonnonsuojelu alue. Tunnen oloni pieneksi tuossa avarassa maisemassa, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Näen eläinten jälkiä siellä täällä: ketun, poron ja jäniksen. Ei ihmisen. On aivan hiljaista. Vain hento tuuli suhisee ilmassa, kuin rauhoittavaa musiikkia soittaen. Pakkasta muutama aste. Minua viehättävät erityisesti Lapin vaivaiskoivut. Ne ovat pisimmilläänkin hieman miestä korkeampia. Niiden runko on vänkkyrä ja oksia sojottaa sinne sun tänne. Muuten niin valkoisen maiseman kontrastina heijastuvat koivun runkojen mustat läiskät. Niitä tuijot