Mustikassa Angelissa

On syyskuinen lämmin ilta Angelissa. Olen päättänyt löytää mustikoita piirakkaan, ehkäpä myös pakastimeen. Kävelen läheistä metsätietä tutulle suolammelle, jonka ympärillä kohoaa mäntymetsä. Uskon mustikoita löytyvän  sieltä.

Katselen ympärilleni. Suomaisema karheine kivineen, pehmeine hetteineen ja vaivaiskoivuineen on aina yhtä kiehtova. Huomaan syksyn läheisyyden. Värit ovat muuttuneet kellertävimmiksi. Tuulen tuomissa tuoksuissa on aavistus tulevasta talvesta. 

Lapin metsissä liikkuessa törmään usein luihin. Nyt huomaan sammalten ja varpujen lomassa poron pääkallon. Jotain taikaa siinä on. Poroja on niin paljon, että väkisinkin aina jonkun maallinen elämä päättyy. Toisaalta miksipä suremaan, nuo Lapin eläimet ovat saaneet elää villinä ja vapaina erämaassa. Syntyä ja kuolla kotonaan. 

Maaruska Lapissa on ihmeellisen voimallinen. Näen jo pienen siivun siitä mitä on tulossa, kun syksy etenee ja kesä vaihtuu talveksi. Punaisena hehkuvat varvut sokaisevat loistollaan ja kauneudellaan. Vastakohtaisuutta näkymään tuovat harmaat, kelottuneet puunkäkkyrät. 

Huomaan vihdoin siniset mustikat. Poimin niitä astiaani. On ihana tuntea niiden pehmeys ja lämpö sormissani. Työ on hidasta, mutta mihinpä minulla on kiire. Kuuntelen erämaan hiljaisuutta. Vain tuttu kuukkeli käy tervehtimässä viereisessä männyssä. 

Astia täyttyy pikkuhiljaa mustikoista. Ne ovat luontoäidin lahja minulle, piirakkaan ja pakastimeen. Itse lahjoitan luonnolle kiitollisuutta. Olen saanut kokea jälkeen kerran lapin taikaa ja luonnon voimaa. 

Ilta hämärtyy. On aika jättää suolampi ja erämaa, suunnata metsätietä takaisin mökille. Jätän hyvästit koivupuulle, joka on jo vaihtanut vihreän pukunsa keltaiseksi. Kun seuraavan kerran tulen tänne, maisema on jälleen muuttanut muotoaan. 

Mustikkapiirakka maistuu taivaalliselle vanilija jäätelön kera. Sitä on saatava vielä lisää. Ehkäpä käyn vielä seuraavanakin päivänä mustikassa. Marjastus on kivaa, kun poimii vähän kerralla eikä pidä kiirettä.

Mistä sinä olet kiitollinen luonnolle?