Kaamos


Saavuin tapaninpäivän iltana Angeliin. Yö oli pilkkopimeä, niin pimeää en ollut ikinä ennen nähnyt. Seuraavana aamupäivänä lähdimme kävelemään metsätietä tutulle lammelle. Pakkasta oli sopivasti viidentoista asteen tienoilla. Lunta ei ollut vielä kymmentäsenttiä enempää, mutta maaston mäkisyys tuntui raskaalta kävellä, vaatetta oli ilmiselvästi liikaa. Päivän kirkkain hetki oli puolenpäivän ja kahden välissä. Aurinkoa ei todellakaan näkynyt kaamosaikaan, mutta taivas kaunis, värjäytyen sinisen ja violetin eri sävyistä. Makoilimme lumessa katsellen puun latvoja. Oli aivan hiljaista. Mieli tyhjeni huolista, sen täytti syvä rauha. Vain tämä hetki. Olin kiitollinen, että sain olla siinä. 
Kävelyretken jälkeen laskeuduimme mäkeä alas rantaan. Kodan puut töököttivät pystyssä tutuilla paikoillaan, niiden päälle on tarkoitus laittaa kangas suven tultua. Nuotion sytyttäminen kosteista puista vaati taitoa; on vuoltava puukolla puu lastuille, jotta tuli saa tarttumapintaa ja puhallettava sopivasti. Savu kiersi kehää, tarttui vaatteisiin. Päivä hämärtyi, koko maisema tummeni yhä syvempään sineen. Kello oli vasta kolme. Lumen kylmyys ja tulen kuumus viehättivät, niiden vastakohtaisuus. Nuotion loimusta ei halunnut pois, siihen olisi voinut jäädä, iäksi, tuijottamaan liekkiä ja miettimään oman elämänsä vastakohtaisuuksia. Pakkaspoika oli kuitenkin toista mieltä, makkarat oli paistettava nopeasti. Onneksi tuvassa odotti lämmin sauna. 

Päivät Angelissa kuluivat nopeasti. Sunnuntai aamuna oli Ouluun lähdön aika.  Kuusisataa kilometriä olisi taas edessäni. Kun kassit ja kissa oli pakattu autoon, starttasin matkaan. Jo alkumatkasta huomasin, että matkasta taitoi tulla pitkä, ei riittäisi kahdeksan tuntia. Maisema oli nimittäin niin kaunis, että vähä väliä oli pysähdyttävä ottamaan kuvia. Olin lumoutunut. Auringon nousu värjäsi taivaanrannan aivan keltaiseksi, se oli hieno kontrasti muuten niin tummaan maisemaan. 
Kotimatkan teki taianomaiseksi myös se, että kun toisella puolella tietä maiseman valaisi auringon kajo, toisella puolella tietä paistoi kuu. Oli valoa ja varjoja. Katsoin kuin kahta maisemaa yhtä aikaa. Luonto todellakin puhutteli, mitkä ovat elämäsi vastakohtaisuuksia? Kysymykseen oli helppo vastata: Oulu ja Inari. Oulussa elämä pyörii rahan ympärillä; on käytävä töissä, maksettava lainoja. Toisaalta siellä on koti, ihmiset, palvelut, Olen aina asunut Oulussa. Tuttua turvallista. Inari on minulle vielä vieras paikka. Lapissa elämä on yksinkertaista, kaikki olennainen kuitenkin läsnä. Siellä arvostaa lämpöä, ruokaa, ihmistä. Sitä, että kroppa toimii; saa haettua polttopuut navetasta, tai tehtyä ruuan liedellä. Luonnon kauneus ja hiljaisuus ovat paveluja, joista ei tarvitse maksaa. Oulu ja Inari ovat niin erilaisia. Molemmissa omat hyvät ja huonot puolensa.

Mitkä ovat sinun elämäsi vastakohtaisuuksia?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilkillä

Lapin taikaa ja Luonnon voimaa taidenäyttely

Lapin kivet