Talvipäivän viettoa Lapissa

Korona ja kaupunki tuntuu ahdistavalta. On pakko päästä pois, hetkeksi, hengähtämään Inarin erämaahan, Angeliin. Sitä se onkin. Lepoa, hiljaista lepoa. Ei ihmisiä missään. Luonto ja vanhat rakennukset elavät kuten ennenkin. Ei tietoakaan maailmaa mullistaneesta ilmiöstä. Tunnen olevani turvassa.
Pyhäjärvi aukenee kauniin lumisena huhtikuun auringossa. Sen takana kohoavat tunturit. Jossain siellä takana on myös Muotka tunturin erämaa, luonnonsuojelu alue. Tunnen oloni pieneksi tuossa avarassa maisemassa, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Näen eläinten jälkiä siellä täällä: ketun, poron ja jäniksen. Ei ihmisen. On aivan hiljaista. Vain hento tuuli suhisee ilmassa, kuin rauhoittavaa musiikkia soittaen. Pakkasta muutama aste.
Minua viehättävät erityisesti Lapin vaivaiskoivut. Ne ovat pisimmilläänkin hieman miestä korkeampia. Niiden runko on vänkkyrä ja oksia sojottaa sinne sun tänne. Muuten niin valkoisen maiseman kontrastina heijastuvat koivun runkojen mustat läiskät. Niitä tuijottamalla voin löytää mitä ihmeellisimpiä kuvia,  muistoja, vain mielikuvitus rajana.
Päivän teemana on löytää vettä. Mökin putket ovat nimittäin jäätyneet ja vedentulo estynyt. Lunta tuntuu olevan paljon ja aurinko on lämmittänyt sitä pehmeäksi. Kun hanki pettää, lunta on nivusiin saakka. Poromiesten tekemät moottorikelkan jäljet osottautuvat kullanarvoisia lähimaastoa tutkiessa.
Ensimmäisenä matka käy läheiselle suolammelle. Siellä on kesän muisista pulppuava lähde, vesi juomakelpoista. Veden löytäminen hangen alta vaatiikin aikamoisen lapiourakan. Lunta riittää ja riittää. Kohta huomaan seisovani pään korkuisessa kuopassa. Ja mikä pahinta, vettä ei löydy, vaan se on paennut talveksi johonkin. Työ on siis turha.
Seuraava vaihtoehto on reiän hakkaaminen jäähän. Joko jokeen tai järveen. Joki on matala ja virtaava, paikoitellen ohuen läpikuultava, joten se on hyvä. Kirveellä reiän tekeminen jäähän onnistuukin suhteellisen mukavasti. Ja ai kuinka kirkasta vesi onkaan. Juomakelpoista. Vesi siis sankoihin ja kanistereihin, sitten pulkkaan ja mökille.
Kun vesi on raahattu sisälle, on päivälevon aika. Porontaljojen välissä on lämmintä kölliä auringonpaisteessa, vaikka on alkanut hieman tuulla. Poronkarva on tiheästi kasvavaa ja onttoa sisältä, sekä vettä hylkivää, siksi se on niin lämmintä. Unihan siinä tulee.
Auringon eteen taivaalle on alkanut kerääntyä ohutta pilvikerrosta. Tummat männyt piirtyvät silhuettimaisena talvimaisemaan. Tunnelma on mystinen. Viivyn siinä. Lapin luonnossa on voimaa ja taikaa.
Illan hämärtyessä on ihana sytyttää tuli nuotioon. Sinisen hetken täyttävät keltaisena hehkuvat lieskat. Hiljaisuuden rikkoo tulen loimuava rätinä. Savu leijailee hetken reittiä etsittyään taivaalle, sinne, jossa hetken päästä loistavat tuhannet tähdet. Ehkäpä revontuletkin. Ja minä lämmitän saunan. Onhan vettäkin.
Yöllä herään ilman syytä. Katson ulos ikkunasta. Siellä ei ole pöllöä, joka kävi tervehtimässä minua syksyllä. Mutta siellä on täysikuu. Niin tietysti, kuun magneettinen vetovoima on niin suuri, että se vaikuttaa uniini. Se vaikuttaa vuorovesiin, mikseipä pieneen ihmiseenkin. Täälläkin, Angelin erämailla. Hyvää yötä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lapin taikaa ja Luonnon voimaa taidenäyttely