Talviaamu Angelissa aukesi puolipilvisenä. Päätin lähteä pilkille läheiselle Pyhäjärvelle. Onneksi sinne oli tehty jälki moottorikelkalla, sillä polun sivulle astuessa paljastui totuus lumen tilasta, sitä oli haaruksiin saakka ja se oli märän sohjoista. Alhaalla rannassa odottikin tuttu tunturi ja sen kyljessä oleva järvi sekä joen suisto. Vesistö oli jo puolisula. Oli tiedettävä mihin astui.
Tein muutamia reikiä poralla joelle niihin kohtiin, missä ei ollut vielä sulaa. Vaikka jää oli jo pehmeää, reijän saaminen oli työsevää hommaa. Olin kuullut paikallisilta kalamiehiltä, että tästä jokisuistosta sai keväällä saaliikseen kutemaan noussutta siikaa. Tosin epäilin, että ajankohta taisi olla hieman aikainen siihen hommaan.
Pilkkivapoja uistimineen löytyi vanhasta navetasta peräti neljä, eli oli tällä joella ja järvellä kalastettu aiemminkin entisten mökin omistajien toimesta. Kaupungista olin tuonut keinotekoisia matoja syötiksi koukkuun. Matojen haju oli kyllä yhtä kuvottava kuin oikeidenkin, vaikka muuten ne eivät eläville vetäneet vertoja.
Ei muuta kun tuumasta toimeen. Pilkkimään. Aiemmasta kerrasta olikin aikaa varmasti parikymmentä vuotta. Vaikka ajattelin, ettei saalis ollut tärkeä vaan ulkona olo, mielessäni hämmentelin jo kalakeittoa. Se olisi varmasti hyvää. Hymy siinä mietelmässä nousi korviin.
Pilkkijakkarakin oli löytynyt navetasta. Sen asetin ensimmäiseksi ihan sulan reunaan, en siis pilkkireijän viereen. En tiedä menikö se oikein, mutta miksi pilkkiä reijästä jos oli sulaa vettäkin. Aurinko lämmitti jo selvästi. Tuulikin oli säyseä. Mikäpä siinä oli istuskellessa.
Pilkkimisen aloitin löysäämällä siiman, niin että punainen muovimato pääsi laskeutumaan pohjemmalle. Vesi oli juomakelpoisen puhdasta, niin puhdasta, että joen pohjan saattoi nähdä, siellä olevat kortteet ja vanhat puun kappaleet. Pilkkiminen on meditatiivista puuhaa, nyin vapaa silloin tällöin varovasti, saadakseni veteen pyörrettä kalojen houkuttimeksi. Enimäkseen vain olin, tuijotellen siimaa.
Kalan pyynti oli kärsivällistä hommaa. Parasta oli kuitenkin luonnossa oleminen ja aurinko, joka tulikin entistä kirkkaammaksi viimeistenkin pilvien väistyessä sen tieltä. Lumi oli kirkasta, onneksi minulla oli aurinkolasit. Taivaan poikki lensi joutsenpariskunta, kuin sadussa, valitettavasti en saanut niitä kuvaan.
Pilkkiminen ei tuottanut saalista. Seuraavalla talvena aion mennä järvelle, ja sen toiseen päähän, sieltä saa kuulemma paremmin kalaa. Olin kuitenkin tyytyväinen. Pilkkiminen oli korkattu, seuraava kerta onnistuisi kokemuksella. Mieli oli rauhoittunut kaunista maisemaa katsellessa ja sen hiljaisuutta kuunnellessa. Iltasella aurinko värjäsi taivaan violetiksi. Pilkkipäivän yönä ei tullut enää pimeää lainkaan, olihan jo toukokuu, ja juhannuksen yötön yö läheni, Lapin erämailla.
Kommentit
Lähetä kommentti